Parempaa
vakuuttamista.

Vakuutio syntyi halusta tarjota asiakaslähtöistä ja selkokielistä vakuutuspalvelua kotimaisille yrityksille sekä parantaa heidän asemiaan vakuutusmarkkinoilla. Toimintamme perusperiaatteina on tuoda vakuutukset lähemmäksi asiakasta sekä parantaa vakuutusmarkkinan läpinäkyvyyttä asiakkaillemme.

Toimintaamme ohjaavat periaatteet

Vakuutukset lähemmäksi liiketoimintaa

Pyrimme jatkuvasti etsimään uusia keinoja auttaa asiakasta ymmärtämään liiketoiminnan ja vakuuttamisen yhteys. Uskomme, että mitä paremmin asiakas tuntee riskien ja vakuuttamisen yhteyden, sitä paremmin yhteistyömme sujuu ja sitä parempiin lopputuloksiin yhdessä pääsemme.

Loppu vakuutusjargonille

Vakuutusjargoni aiheuttaa harmaita hiuksia vakuutuksista vastaaville henkilöille yrityksen koosta riippumatta. Vaikea termistö tekee asioinnista hankalaa ja aiheuttaa väärinkäsityksiä. Tehtävämme on tulkata vakuutusjargoni asiakkaan kielelle mahdollisimman käytännönläheisesti.

Animoitu kuva asiakspalvelua hoitavasta miehestä

Läpinäkyvyyden parantaminen

Täysin läpinäkyvästi toimimalla varmistamme, että asiakas saa tarvittavat eväät oman päätöksentekonsa tueksi. Tämä tarkoittaa ennen kaikkea antamiemme suositusten tarkkaa perustelua ja taustoittamista. Me emme halua pitää asiakasta pimennossa.

Ihmisvirheiden minimointi

Me pyrimme automatisoimaan kaikki sisäiset prosessimme, jotta voisimme minimoida ihmisvirheen mahdollisuuden. Esimerkiksi riskinkartoitusta ei tulisi jättää yhden ihmisen ammattitaidon varaan vaan automatisoimalla saada kaikkien asiantuntijoiden osaaminen osaksi prosessia.

Asiakkailtamme saatua palautetta

“Omakuutio vakuutusportaali on helpottanut suuresti SATOn vakuutusten ja vahinkojen hallinnointia. Konserniimme kuuluu lukuisia yhtiöitä sekä eri vakuutuksia, mistä syystä tietojen yhteen kerääminen oli ennen paljon hankalampaa. Samoin korvauspäätökset kulkivat ennen ympäri taloa, kun nyt niistä saadaan infoa keskitetysti. Lisäksi Vakuution henkilöstö pitää huolen, että vakuutustemme sisältö on ajan tasalla.”
Janne Runsamo
Janne Runsamo
Group Treasurer, SATO Oyj
"Vakuution avulla löysimme 2 miljoonan euron suuruisen vakuuttamattoman keskeytysriskin, joka oli aiemmin jäänyt huomaamatta. Lisäksi asiointi on helpottunut, kun ei itse tarvitse perehtyä vakuutuskoukeroihin, vaan voin antaa asian Vakuution hoidettavaksi. Ei voi kuin suositella.”
Eino-Pekka Vatanen
Toimitusjohtaja, Plytec Oy
“Vakuution myötä ymmärryksemme vakuuttamisesta on lisääntynyt sekä vakuutusturvamme parantunut ja maksut laskeneet. Kommunikointi on selkeää ja saamme vastaukset nopeasti. Lisäksi Omakuutio vakuutusportaalin myötä näemme selkeästi yhdestä paikasta kaikki vakuutustiedot. Suosittelen lämpimästi!”
Antti Eriksson
Antti Eriksson
Toimitusjohtaja, Kierto Ympäristöpalvelut Oy
“Voin vahvasti suositella Vakuution palveluita. Vakuutusturvamme on parantunut sekä kustannukset pienentyneet merkittävästi ja oikeastaan vasta nyt ymmärrämme, mitä vakuutuksemme kattavat. Nyt voin luottaa siihen, että vakuutusturvamme on riittävällä tasolla. Lisäksi asiointi heidän kanssaan on luontevaa sekä asiantuntevaa ja olemme saaneet apua vaikeissa vahinkotapauksissa.“
Tomi Sulonen
Tomi Sulonen
Toimitusjohtaja, Nostopalvelu J. Helaakoski Oy
“Suosittelen lämpimästi Vakuution palveluja muillekin yrityksille. Kommunikointi heidän kanssaan on helppoa ja vastaukset tulevat todella nopeasti. Kysymyksiimme ja ongelmiimme on selkeästi paneuduttu ja pyritty ratkaisemaan parhaalla mahdollisella tavalla. Lisäksi on todella helpottavaa, kun vakuutustiedot ja -dokumentit ovat helposti saatavilla eikä paperisia vakuutuskirjoja ole tarvinnut tulostella ja säilyttää mapeissa.”
Anne Haapanen
Anne Haapanen
Henkilöstöpäällikkö, SLEY ry

Yhtiötämme eteenpäin luotsaavat

Sebastian Savolainen

Toimitusjohtaja

KTM, Risk manager, Auktorisoitu vakuutusmeklari

Sebastian on toiminut vakuutusalalla 2010 lähtien ja ollut perustamassa Vakuutiota. Hänen tehtävänään on tarjota asiakkaille ensiluokkaista vakuutuspalvelua etsimällä liiketoiminnan kannalta järkeviä vakuutusratkaisuja sekä helpottamalla vakuutusten tuomaa tuskaa.

Sebastian on koulutukseltaan Vakuutustieteen maisteri ja lisäksi hänellä on taskussaan Risk managerin paperit. Hän on työskennellyt aikaisemmin omaisuus- ja työtapaturmakorvauksissa sekä meklarina 2014 lähtien. Hänen erikoisalaansa ovat riskienarviointi ja vakuutusten mitoittaminen niiden mukaiseksi sekä vaikeiden vahinkotilanteiden ratkominen. Hänen missionaan on tuoda vakuutukset lähemmäs asiakasta ja parantaa alan läpinäkyvyyttä.

  • +358 40 551 6630
  • sebastian.savolainen@vakuutio.fi

Kristian Järvenpää

Teknologiajohtaja

Diplomi-insinööri

Kristian on toinen Vakuution perustajista ja hän on vastuussa kaikesta Vakuution ohjelmistokehityksestä. Koulutukseltaan hän on diplomi-insinööri ja työskennellyt aiemmin mm. tutkijana CERN:ssä sekä ollut rakentamassa business intelligence -ratkaisua johtavalle taloushallinto-ohjelmisto yritykselle. Hänen tärkein tehtävänsä Vakuutiossa on pitää huoli, että mikään asiakkaan tarve ei jää hoitamatta inhimillisen virheen vuoksi.

Kristian on rautainen ohjelmistokehityksen osaaja ja hänen erikoisalaa on tekoäly ja erityisesti parviälyyn perustuvat algoritmit. Hän uskoo Open source -kehitykseen ja hän pitää huolen, että vakuutio myös antaa takaisin kehitysyhteisölle.

  • kristian.jarvenpaa@vakuutio.fi

Anne Varamäki

Asiakasvastaava

BBA, Auktorisoitu vakuutusmeklari

Anne on tuorein Vakuution vahvistus ja hänen tehtävänään on pitää huolta asiakkaista sekä tuoda jämäkkyyttä yhtiön toimintaan. Anne on toiminut yritysvakuutusten parissa 2015 lähtien kansainvälisissä organisaatioissa sekä vakuutusyhtiön että vakuutusmeklariyhtiön puolella.

Vankan vakuutusosaamisen lisäksi Annen vahvuuksiin kuuluu suurien kokonaisuuksien hallinnointi sekä tehokkaat organisointikyvyt, jotka auttavat Vakuutiota pitämään asiakaspalvelun laadun erinomaisella tasolla. Hän saa virtaa asiakkaiden auttamisesta ja tekee kaikkensa, että asiakkaiden vakuutus- ja vahinkoasiat saadaan ratkaistua.

  • +358 44 536 4623
  • anne.varamaki@vakuutio.fi

Meillä on osaamista usealta toimialalta

Rakennusliike Evälhden logo
Nostopalvelu J.Helakosken logo
ULV-Talotekniikan logo
E.Ahlström logo
Kierto ympäristöpalvelun logo
SLEY logo
Klippan logo
Plytec logo
Sininauhasäätiön logo
NMC logo
Asiakaspito
0 %
Perustettu
2018
Perustettu
2018
Vakuution toimitusjohtaja Sebastian Savolainen

Anne Varamäki

Toimitusjohtaja

KTM, Risk manager, Auktorisoitu vakuutusmeklari

Sebastian on toiminut vakuutusalalla 2010 lähtien ja ollut perustamassa Vakuutiota. Hänen tehtävänään on tarjota asiakkaille ensiluokkaista vakuutuspalvelua etsimällä liiketoiminnan kannalta järkeviä vakuutusratkaisuja sekä helpottamalla vakuutusten tuomaa tuskaa.

Sebastian on koulutukseltaan Vakuutustieteen maisteri ja lisäksi hänellä on taskussaan Risk managerin paperit. Hän on työskennellyt aikaisemmin omaisuus- ja työtapaturmakorvauksissa sekä meklarina 2014 lähtien. Hänen erikoisalaansa ovat riskienarviointi ja vakuutusten mitoittaminen niiden mukaiseksi sekä vaikeiden vahinkotilanteiden ratkominen. Hänen missionaan on tuoda vakuutukset lähemmäs asiakasta ja parantaa alan läpinäkyvyyttä.

  • +358 40 551 6630
  • sebastian.savolainen@vakuutio.fi

Vuosi säästöt
0 %